Geri Halliwell hittiohjelman tähdeksi?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Spice Girls -yhtyeessä aikoinaan vaikuttanut Geri Halliwell teki suositun tyttöbändin hajoamisen jälkeen soolouraa suhteellisen hyvällä menestyksellä. Taannoin Spice Girlsin jäsenet vihjasivat tekevänsä pian paluun esiintymislavoille.

Nyt Geri Halliwell on saanut mahdollisuuden uuteen televisiopestin, joka voi nostaa hiljaiseloa viettäneen julkkiksen tähtistatuksen uuteen nousuun. Halliwell saattaa pian liittyä Britannian X Factor -kilpailun tuomaristoon Tulisa Contostavlosin, Gary Barlowin ja Louis Walshin joukkoon. Halliwell esiintyy alkavan yhdeksännen kauden ensimmäisissä jaksoissa, joiden perusteella televisiopomot päättävät jatkosta.

– Me haluamme hänet tehtävään ja hän haluaa tehdä sen. Katselemme miten hän hoitaa homman ja pidämme peukkuja. Jos kaikki sujuu hyvin, hän saa pestin. Emme suunnittele tehtävään ketään toista, kertoo televisio-ohjelman sisäpiirin lähde Daily Mail -sivustolle.

Halliwell korvaa kilpailussa viime kaudella nähdyn Kelly Rowlandin, joka kieltäytyi tehtävästä. Mikäli Gerille tarjotaan tuomarin paikkaa ohjelmasta, hän saa pian allekirjoittaa 400.000 punnan eli 520.000 euron arvoisen sopimuksen. Tuomarin tehtävä ei tule naiselle yllätyksenä, sillä hänet nähtiin vierailevana tuomarina myös vuoden 2010 X Factor -ohjelmassa ja vuoden 2002 Popstars-kilpailussa.

Geri Halliwell erosi taannoin poikaystävästään Henry Beckwithistä. Kahden vuoden ajan seurustellut pariskunta erosi, koska laulajan kerrottiin kyllästyneen miehensä jatkuvaan juhlimiseen. Eron syyksi veikattiin myös sitä, että 32-vuotias poikaystävä ei halunnut lapsia tai mennä naimisiin 39-vuotiaan Spice Girls -popparin kanssa. Äskettäin parin on kuitenkin huhuttu lämmittelevän suhdettaan uudelleen.

Uusimmat