Avustaja loukkaantui Transformers 3 -kuvauksissa – sai 18 miljoonan korvaukset

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Transformers 3 -elokuva nousi viime vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa. Elokuva jäi äskettäin kiinni kohtausten kierrätyksestä. Nettiväitteiden mukaan Transformers-elokuvassa on mukana kuvia ja kamera-ajoja, jotka ovat peräisin muiden muassa Pearl Harbor ja The Island -elokuvista.

Nyt eräs elokuvassa näytelleistä avustajista on saanut huippuluokan korvauksen loukkaannuttuaan elokuvan kuvauksissa. Grabiela Cedillo loukkaantui stuntin mennessä pieleen, ja onnettomuudesta aiheutui naiselle pysyvä aivovamma. Elokuvan tuotannosta vastaavat studiot Paramount Pictures ja Dreamworks sopivat oikeustapauksen, ja nainen sai 18 miljoonan dollarin eli lähes 15 miljoonan euron korvauksen vahingosta.

– Hän seisoo jaloillaan ja pystyy puhumaan, mistä olemme kiitollisia. Toisaalta hänelle tulee paikoitellen hallusinaatioita. Tapaus vaikuttaa Cedilloon koko hänen loppuelämänsä ajan, kertoi Cedillon asianajaja Todd Smith E! Online -sivustolle.

Cedillon perhe pakotti taannoin naista nostamaan oikeusjutun, kun perheenjäsenet eivät pystyneet maksamaan onnettomuudesta aiheutunutta aivoleikkausta. Nainen loukkaantui kuvauksissa ajaessaan autoa eräässä kohtauksessa. Hän löi päänsä löysällä olleeseen hinauskaapeliin, ja lensi autostaan tuulilasin läpi.

Michael Bayn ohjaama ja Steven Spielbergin tuottaman Transformers-sarjan uusin osa on ensimmäinen 3D:nä kuvattu, ja elokuvan 3D-toteutus onkin saanut kovasti kiitosta myös kriitikoilta. Elokuvan pääosissa nähdään Shia LaBeouf, John Turturro, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, Rosie Huntington-Whiteley, Patrick Dempsey, Kevin Dunn, John Malkovich ja Frances McDormand. Tunnettu Transformers-typy Megan Foxia ei elokuvassa nähdä, koska hän sai jatko-osasta potkut haukuttuaan ohjaaja Michael Bayta Hitleriksi.

Uusimmat