Yön polte valittiin vuoden 2012 kesähitiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa eletään nyt kuuman kesän ensimmäisiä päiviä, ja tälläkin hetkellä kymmenettuhannet ihmiset ovat jo kännistäneet terassiperjantainsa aurinkoisissa merkeissä. Kesähitit ovat nyt monien huulilla, kun ympäri maata pohditaan kuumeisesti mistä kappaleesta tulee kuumin kesähitti.

Nyt Metrolive-verkkosivusto on järjestänyt asiassa äänestyksen, jonka voitti Yön polte -kolmikon hitti Tyttö sinä olet meritähti. Biisi on soinut jo kevään ajan tiiviisti sekä radioaalloilla että discoissa ja jopa pohjoisen laskettelukohteiden after skissä. Se on katsottu tähän mennessä YouTubessa 1,3 miljoonaa kertaa. Yön poltteen Setä Tamu, Kuningas Pähkinä ja Stig ovat siis työstäneet kansalle myös kesähitin.

Parhaillaan valtavaa nousua kesän toiseksi ykköshitiksi tekee Jukka Pojan kappale Siideripissis, joka on myös yksi tänään alkaneen viikonlopun toivotuimpia kappaleita discoissa. Yön poltteen Setä Tamu julkaisi viime viikolla ensimmäisen soolokappaleensa Jos sä joskus päädyt Berliiniin. Lisäksi Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä julkaisivat taannoin ilmaiseksi nettijakeluun uuden EP-levynsä.

Yön polte nähdään ensi kesänä keikalla ainakin Blockfest-tapahtumassa Tampereella.