Tästä tiedät että ”rantaleijona” on kiinnostunut sinusta

Lifestyle · Meri Pulkkinen

Kesän saapuessa uimarannat alkavat ripeästi täyttymään auringonottajista. Naisten iloksi paidatta kulkevat miehet löytävät myös tiensä uimarannoille. Cosmopolitan-lehti onkin listannut merkkejä, joista nainen voi tunnistaa hänestä kiinnostuneen rantaleijonan.

Kehonkieltä tutkivat ekspertit ovat sanoneet, että miehet ovat tavallista flirttailevampia rannalla. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että kiinnostunut mies saattaa kävellä edestakaisin naisen pyyhkeen tai rantatuolin edessä kimmoisalla askeleella. Eloisa kävelytyyli kertoo lehden mukaan itseluottamuksesta ja kiinnostuksesta. Ohikävelevä mies esitteleekin itseään naiselle, sillä hän haluaa hänen huomionsa.

Merkki kiinnostuksesta voi olla myös se, että miehen hiekkaan upoutuneet varpaat osoittavat suoraan naista kohti. Vaikka hänen silmänsä ja päänsä olisivatkin suuntautuneena muualle, neitokaisen suuntaan asettuneet varpaat tai yläruumis kertovat paljon miehen ajatuksenjuoksusta. Myös shortsien tai uimahousujen hiplailu kertoo kiinnostuksesta, sillä siten mies yrittää alitajuisesti saada naisen huomion kiinnittymään hänen varustukseensa.

Jos mies seisoo naisen yläpuolella maastossa, hän yrittää dominoida ja osoittaa seksuaalista vetovoimaansa. Myös leveästi harallaan olevat jalat voivat olla merkki kuumana käyvästä miehestä. Kuitenkaan yksinään vedessä pelleilevään kaksilahkeiseen ei kannata haksahtaa, sillä hän yrittää vain saada lapsellisella käyttäytymisellä huomiota itselleen.

Miehen kosketus kertoo myös paljon hänen ihastumisensa tasosta. Jos mies koskettaa naista olkapäille, se kertoo ystävyydestä. Olkapäiden alapuolelle sijoittuva hiplailu kertoo taas jostain ihan muusta. Myös aurinkolasien vihjaileva poisotto suoralla katsekontaktilla höystettynä on varma merkki siitä, että rantaleijona on kirjaimellisesti iskenyt silmänsä katseen kohteena olevaan neitokaiseen.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat