Seksitutkimus vahvisti: Tässä iässä seksi tuntuu parhaalta!

Viihdeuutiset Toimittaja:

Viime vuosina terveysasiantuntijat ovat keskustelleet runsaasti siitä, mikä on ihmiselle paras ikä seksin harrastamiseen. Joissakin tutkimuksissa on väitetty, että vasta keski-ikäinen ihminen pystyy nauttimaan täysillä seksuaalisuudestaan.

Nyt brittiläisen Lovehoney-seksileluvalmistajan tekemä tutkimus paljastaa, että naiset nauttivat seksistä eniten 28-vuotiaina. Tutkimuksen mukaan miesten nautinnollisin kausi seksissä tulee vasta hieman myöhemmin, eli 33-vuotiaana. Molempien sukupuolten kohdalla oli nähtävissä trendi, jonka mukaan neitsyyden menettäminen tapahtuu yhä nuorempana.

Tutkimuksessa haastateltiin yli 1.200 ihmistä. Naisista suurin osa menetti neitsyytensä 17-vuotiaana, ja harrasti eniten seksiä 25-vuotiaana. Miehet menettivät yleisesti poikuutensa 18-vuoden iässä. Heidän seksuaalisesti aktiivisin kautensa oli 29-vuotiaana, uutisoi The Sun -sivusto.

Tutkimus tyrmää aikaisemman samasta aiheesta tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan miesten seksuaalinen huippu on 18-vuoden iässä ja naisella 30-vuotiaana. Tutkimus huomasi myös eroja sukupolvien seksuaalikäyttäytymisellä. 20 – 50-vuotiaat henkilöt olivat menettäneet neitsyytensä keskimäärin 17-vuotiaina, kun taas 60-vuotiaat odottivat vuoden pidempään.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.