Suosikkilaulajan hyväntekeväisyys pieleen – sai haasteen oikeuteen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen r&b-laulaja Mary J. Blige tunnetaan hiteistään The One, Be Without You ja No More Drama. Blige on ottanut hittikappaleisiinsa materiaalia vaikeasta menneisyydestään. 41-vuotias laulaja tunnetaan myös tekemästään hyväntekeväisyystyöstä.

Nyt kuitenkin Bligen naisten hyvinvointia edistävä FFAWN-organisaatio on kokenut kolauksen, kun se sai vastaansa oikeusjutun. Organisaatio ei nimittäin maksanut pankille 250.000 dollarin eli 200.000 euron arvoista lainaansa määräpäivään mennessä, joten pankki haastoi sen oikeuteen.

Tähän mennessä FFAWN-organisaatio on lyhentänyt vuonna 2011 ottamaansa lainaa vain noin 370 dollarin eli 307 euron verran. Tilanne on huomattavan nolo sen julkkisperustajalle. Blige onkin kerännyt joukon asiantuntijoita selvittämään taloudellista sotkua, ja aikoo saada organisaation raha-asiat kuntoon.

– Olen FFAWN-organisaation perustaja ja johtaja, joten olen vastuussa kaikesta mikä menee pieleen. Ongelmana on, että laitoin väärät ihmiset hoitamaan asioita puolestani. Aion nyt korjata kaikki ongelmat, kertoo Mary J. Blige TMZ-sivustolle.

Grammy-palkittu Blige julkaisi What’s the 411 -nimisen debyyttialbuminsa vuonna 1992. Tähti on julkaissut uransa aikana yksitoista studioalbumia. Hän meni naimisiin managerinsa Martin Kendu Isaacsin kanssa vuonna 2003. Tähti nähdään näyttävässä roolissa tulevassa Rock of Ages -musiikkielokuvassa. Blige näyttelee elokuvassa muun muassa Tom Cruisen ja Catherine Zeta-Jonesin rinnalla.

Uusimmat