Bar Refaelilla näyttävät synttäribileet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Israelilainen huippumalli Bar Refaeli nousi aikoinaan tähdeksi vuonna 2009 Sports Illustrated -lehden kannesta ja seurusteltuaan Leonardo DiCaprion kanssa. Sittemmin Bar on tehnyt jo vuosien ajan omaa menestyksekästä malliuraa.

Nyt Bar Refaeli on täyttänyt 27 vuotta ja kaunotar juhli merkkipäiväänsä näyttävästi niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassakin. Hän nimittäin julkaisi Twitter-blogissaan kuvia bileistä ja juhlapäivän poseerauksista. Sattumalta rannalla näkyi upea sateenkaari, jonka kanssa Bar pääsi leikittelemään. Synttärilahjaksi hän sai esimerkiksi surffilaudan.

Taannoin Bar Refaeli valittiin Maxim-miestenlehden vuoden 2012 seksikkäimmäksi naiseksi. Hän päihitti sijoituksellaan esimerkiksi Olivia Munnin, Mila Kunisin, Katy Perryn ja Olivia Wilden. Viime vuonna Bar Refaeli esiintyi muun muuassa Saksan huippumalli haussa -televisio-ohjelmassa vierailevana tuomarina.