Valtava mustekala kuvattiin Australiassa – hai iski kiinni kameran edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australian itärannikon merialueet kuuluvat luonnoltaan maailman värikkäimpiin ja monimuotoisimpiin. Kokeneetkin tutkijat yllättyvät sen annista kerta toisensa jälkeen. Nyt luonto on yllättänyt toden teolla Daily Telegraph -lehden kaksi toimittajaa.

Kalastustoimittajat Al McGlashan ja Justin Lewis olivat liikkeellä New South Walesin rannikolla, kun he huomasivat vedessä kellumassa jotain todella suurta. Lähemmäksi päästyään he huomasivat, että kyseessä oli heidän suurin koskaan näkemänsä mustekala.

Äskettäin kuollut mustekala oli noin neljä metriä pitkä ja niin painava, etteivät miehet saaneet nostettua sitä veneeseen, Australian ABC uutisoi. Kaiken lisäksi miehet saivat mustekalaa tutkiessaan yllättäen seuraa, kun hai iski kiinni mustekalaan aivan kameran edessä. Nälkäinen peto ei välittänyt lainkaan ihmisten läsnäolosta. Tilanne tallentuikin videolle.