Bar Refaeli paljastavassa mainoksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Israelilainen huippumalli Bar Refaeli nousi aikoinaan tähdeksi vuonna 2009 Sports Illustrated -lehden kannesta ja seurusteltuaan Leonardo DiCaprion kanssa. Sittemmin Bar on tehnyt jo vuosien ajan omaa menestyksekästä malliuraa.

Nyt Bar Refaeli nähdään poseeraamassa rohkeassa alusvaatemainoksessa uima-altaalla ja -altaassa. Kaunotar pulikoi nimittäin mainoksessa sekä veden pinnalla että veden alla paljastavassa asussa, joka ei juuri onnistu piilottamaan hänen muotojaan. Mainosvideolla Bar lukee kirjaa altaalla, kun tuulenpuuska heittää osan sivuista veteen. Neitokainen sukeltaa altaaseen pelastamaan sivut.

Äskettäin Bar Refaeli juhli synttäreitään näyttävästi niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassakin. Hän nimittäin julkaisi Twitter-blogissaan kuvia bileistä ja juhlapäivän poseerauksista. Sattumalta rannalla näkyi upea sateenkaari, jonka kanssa Bar pääsi leikittelemään. Synttärilahjaksi hän sai esimerkiksi surffilaudan.

27-vuotias Bar Refaeli valittiin Maxim-miestenlehden vuoden 2012 seksikkäimmäksi naiseksi. Hän päihitti sijoituksellaan esimerkiksi Olivia Munnin, Mila Kunisin, Katy Perryn ja Olivia Wilden. Viime vuonna Bar Refaeli esiintyi muun muuassa Saksan huippumalli haussa -televisio-ohjelmassa vierailevana tuomarina.