Miley Cyrus haaveilee suurperheestä: ”Ajankohtainen vasta häiden jälkeen”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hannah Montana -sarjan näyttelijänä ja laulajana miljoonien tyttöjen idoliksi noussut Miley Cyrus on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä muuten kuin töidensä merkeissä. Äskettäin neitokainen kihlautui pitkäaikaisen poikaystävänsä Liam Hemsworthin kanssa.

Nyt 19-vuotiaan teinitähden uutisoidaan haaveilevan perheen perustamisesta. Miley Cyrus haluaa tulevan aviomiehensä kanssa kokonaisen lauman lapsia. Lähteen mukaan poppari aikoo kuitenkin ensin avioitua miehensä kanssa, jotta hän saa nauttia seksikkään vaimon roolista ennen lasten hankintaa.

– Miley haluaa suurperheen lapsilaumoineen. Hän rakastaa lapsia, mutta niiden hankinta on ajankohtainen vasta häiden jälkeen. Miley haluaa nauttia ajastaan seksikkäänä vaimona, lähde paljasti HollywoodLife-sivustolle.

Lähteen mukaan teinitähti on viettänyt viime viikkoina paljon aikaa kihlattunsa veljen, Chris Hemsworthin, esikoistyttären kanssa. India Rose -tyttövauvan hoivaaminen on ilmeisestikin herättänyt Mileyssä vauvakuumeen, sillä hänen huhutaan tarjoutuvan jatkuvasti vapaaehtoisesti lastenvahdiksi.

Miley Cyrus ja Liam Hemsworth erosivat vuonna 2010, mutta he palasivat takaisin yhteen lyhyen välirikon jälkeen. Disney-kaunotar on aiemmin seurustellut muun muuassa poptähti Nick Jonasin ja mallikomistus Justin Gastonin kanssa. Hän on kuitenkin kertonut pitävänsä nykyistä kihlattuaan ensimmäisenä vakavana poikaystävänään. Miley Cyrus puhui äskettäin haastattelussa avoimesti seksistä, sillä neitokaisen mukaan seksi on maaginen ja kaunis asia.