Charlie Sheen paljasti Playboylle roolisuorituksensa salatun taustan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miehen puolikkaat -hittisarjasta potkut saanut Charlie Sheen on tehnyt paluun uuden komediasarjansa myötä. Anger Management -televisiosarjan päätähdeksi kiinnitetty Sheen palasi ruutuun 28. kesäkuuta, kun hänen uuden sarjansa ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa.

Nyt 46-vuotias tähtinäyttelijä paljasti käyttäneensä anabolisia steroideja saadakseen voimaa heittokäteensä baseball-elokuvaa varten. Major League -elokuvassa baseball-pelaaja Ricky Vaughnia näytelleen Sheenin mukaan hän käytti steroideja kolmen kuukauden ajan. Hormonivalmisteet tekivätkin tähdestä voimakkaamman.

– Halusin saada hieman lisää voimaa ja kierrettä heittoihini. Steroidien avulla heittoni nopeutui 125 kilometrin tuntivauhdista 138 kilometriin tunnissa, Charlie Sheen kertoi Playboy-lehdelle.

Tähtinäyttelijän mukaan hän päätti lopettaa steroidien käytön kuvausten jälkeen, koska hän huomasi sen negatiiviset terveysvaikutukset. Sheenin mukaan hänen jänteensä ja nivelsiteensä haurastuivat, koska hänen massansa kasvoi hormonivalmisteiden takia.

Charlie Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.

Uusimmat