Elokuu sai kaksinkertaista kultaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuu-yhtyeellä on syytä juhlaan, sillä sekä Soutaa huopaa että Saatilla -hiteistä tuttu yhtye on saavuttanut kultarajan kahdella eri julkaisulla. Yhtyeen esikoisalbumi Hääväki saapuu on myynyt kultaa ja singlekappale Soutaa huopaa on myös ylittänyt jalometallirajan.

– Aivan mahtava juttu! Uskomatonta että saamme tällaista suosiota jo ensimmäisellä levyllä! Kiitos kaikille levyn ostaneille ja myös kaikille keikalla käyneille. Tällainen tunnustus motivoi tekemään vain lisää musiikkia, kun kiinnostusta tuntuu löytyvän. Kiitos! iloitsee yhtyeen keulahahmo Antti ”Nopsajalka” Hakala.

Nopsajalan, Junon ja Jonaksen Elokuu on saanut koko kansan cityhumppaamaan. Parhaillaan Elokuu kiertää livebändinsä kera kesän festivaaleja ahkeraan tahtiin ja keikkailu tulee jatkumaan myös syksyllä. Elokuu kiertueella seuraavasti.

12.07. Tampere, Tammerfest
13.07. Joutsa, Ravintola Huttula
14.07. Joensuu, Ilosaarirock
20.07. Hämeenlinna, Wanajafestivaali
20.07. Eura, Sieravuori
21.07. Jyväskylä, SuomiPop
21.07. Tahkovuori, Piazza
27.07. Turku, DBTL
28.07. Himos, Pipefest
03.08. Jämsä, Himos Areena
04.08. Raahe, Sulatto ’12
05.08. Pori, Porispere
10.08. Lohja, Lohi
17.08. Jalasjärvi, Akusti festivaali
18.08. Porvoo, Taidetehdas
18.08. Tampere, Blockfest
20.08. Turku, Turun Linnanjuhlat
24.08. Jyväskylä, Escape
31.08. Mikkeli, Marski Fest
01.09. Kemi, Sisäsatama ja Hotelli Merihovi

Uusimmat