Anne varoittaa tyttöjä rajuista laihdutuskuureista

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywood-tähti Anne Hathawayn ura on ollut viime aikoina noususuunnassa. Hänet valittiin esimerkiksi Batman-elokuvan jatko-osaan kissanaisen rooliin. Taannoin leffatähden hiustyyliä ihmeteltiin ympäri maailmaa, sillä Anne oli yllättäen ajellut hiuksensa lyhyiksi.

Nyt 28-vuotias Anne Hathaway varoittaa nuoria fanejaan rajuista laihdutuskuureista. Näyttelijättären mukaan hän laihdutti taannoin kuukaudessa 11,3 kiloa Les Miserables -elokuvaansa varten. Retiisiä ja hummusta dieettinsä aikana popsineen Annen mukaan nuorten ei tulisi ottaa mallia laihoista Hollywood-tähdistä.

– Laihduin kolmessa viikossa detox-kuurin avulla viisi kiloa ja sen jälkeen painoni putosi yli kuusi kiloa. En suosittele näin rajua laihduttamista kenellekään, Anne Hathaway kertoi HollywoodLife-sivuston mukaan.

Näyttelijätär kertoi kokeilleensa teini-ikäisenä rajuja laihdutuskuureja. Nykyään hän ei kuitenkaan halua näyttää huonoa esimerkkiä nuoremmille faneilleen. Anne Hathawayn mukaan laihduttaminen ei ole kivaa, eikä hauskaa. Tähden mielestä ihminen ei saa olla liian laiha.

Anne Hathaway kertoi taannoin kasvissyöjänä olemisen tuottaneen hänelle ongelmia Britannian-vierailuillaan. Näyttelijätär kertoi käyneensä Britanniassa ensimmäisen kerran 19-vuotiaana kuvaamassa elokuvaa. Hän kertoi, ettei siihen aikaan maassa otettu tarpeeksi huomioon kasvissyöjiä. Tähti kertoi kuitenkin olevansa nyt tyytyväisempi maan ruokakulttuuriin kuin kymmenen vuotta sitten.