Michael Monroe keikkansa vaaratilanteesta: ”Älkää koskeko mun jalkoihin!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

50-vuotias rokkikukko Michael Monroe on maailmalla ylivoimaisesti arvostetuin suomalainen rocktähti. Statuksesta kertoo esimerkiksi se, että hänen julisteensa nähdään Rock of Ages -jättileffan päähenkilön makuuhuoneen seinällä. Stara tapasi Monroen Tampereella hieman ennen vauhdikasta keikkaa.

Rocktähti tunnetaan energisestä lavaesiintymisestään, joka jättää monet nuoremmat artistit taakseen. Miehen tempoilu lavalla saattaa keikkojen aikana äityä niinkin vauhdikkaaksi, että laulajan oma henki on vaarassa. Viimeisin vaaratilanne sattui Himoksella, mikä herätti myös kotimaisen median huomion.

– Se on hassua, kun sanot vaaratilanne, kun itsekin tietäisin mikä se vaaratilanne oli. Mun keikat on aina täynnä vaaratilanteita. Tää yks journalisti – oliko se Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista – oli saanut päähänsä et siellä oli ollut joku vaaratilanne. Mähän teen koko ajan sellaista, että menen barrikadeille yleisön lähelle. Mulla on tapana kiivetä siitä sitten telineiden päälle, Michael Monroe kertoi Staralle huvittuneena.

– Kun mä nousin siihen kaiteelle fanista kiinni pitäen, niin turvamiehet yritti pitää mua jaloista kiinni. Mä sanoin niille, että älkää koskeko mun jalkoihin, koska kun hyppään alas tästä, niin tulen pää edellä maahan. Vaarallista menoahan tää koko ajan on, multa on luita murtunut useaan otteeseen. Sitä yrittää vältellä, kun onhan tässä ikääkin tullut ja luut hajoavat helpommin.

Rokkari kertoi ilmoittavansa tästä lähtien tapahtumien järjestäjille, että hän pyytää itse apua tarvittaessa. Hymyillen mies kuitenkin totesi, ettei useinkaan tarvitse turvamiesten apua lavalla esiintyessään.