Michael Monroe oli jäädä metrojunan alle: ”Come on, anna tulla vaan!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hanoi Rocks -yhtyeestä aikoinaan supertähdeksi noussut rocktähti Michael Monroe jaksaa keikkailla yhä edelleen niin aktiivisesti, että se jättää jopa monet nuoremmat tähdet varjoon. Stara tapasi Michael Monroen Tampereen Pakkahuoneen backsgatella.

Monien muiden veteraanirokkareiden tavoin Michael Monroe on nähnyt rockbisneksen kaikki puolet, eivätkä päihteet ole jääneet kokeilematta. Nykyisin supertähti elää kuitenkin ilman alkoholia. Hän kertoi haastattelussa elämäänsä muuttaneesta päätöksestä, jonka ansiosta hän jätti viinan.

– En dokaa viinaa. Sehän turvottaa, väsyttää ja pysäyttää sut täysin. Katohan alkoholisteja ja kodittomia, millaista jälkeä viina jättää. Aika pahaa myrkkyä sekin on, Michael Monroe toteaa Staralle.

Erilaisten päihteiden takia rocktähti joutui useaan otteeseen lähes kohtalokkaaksi muuttuneisiin tilanteisiin, kunnes lopulta pääsi niistä eroon.

– Alkoholi ei siis ensinnäkään ole koskaan mulle maistunut. En digannut olla kännissä, koska haluan tietää mitä ympärillä tapahtuu. Kolme kertaa vedin viskipullon 20 minuutissa ja melkein tapoin itseni vahingossa. Rupesin sillon kelaamaan, että ei tää oo kivaa. Siitä tulee kauhea olo, oksettaa, pyörryttää, yäk, Michael Monroe totesi suorasukaiseen tyyliinsä.

Muutamat yksittäiset hengenvaaralliset tapaukset ovat jääneet pysyvästi Monroen mieleen.

– Tukholman tunnelbanan juna tuli melkein mun päälle kun hyppäsin raiteille, ja olin et come on, anna tulla vaan. Toisen kerran olin oksentamassa ikkunasta, kun kaveri otti nilkoista kiinni ja melkein lipesin alas. Rupesin kelaamaan, että viina ei ehkä oo ihan mun juttu.