Kadunvaltaus jatkuu Tampereella – poliisi voimaton

Ohhoh! · Stara.fi

Kerroimme aiemmin Tampereella parhaillaan käynnissä olevasta välikohtauksesta, jossa sadat ihmiset ovat kokoontuneet viettämään iltaa kadulle. Tilanne on varsin rauhallinen.

Noin parin tunnin ajan jatkunut kadunvaltaus on saanut alueen poliisit liikkeelle, ja partiota onkin ollut paikalla parhaimmillaan peräti seitsemän samaan aikaan.

Poliisit ovat kuitenkin tyytyneet vain seuraamaan tapahtumaa sivusta, sillä satojen ihmisten vieminen esimerkiksi putkaan olisi mahdotonta. Tilaisuus on sujunut kaikesta huolimatta varsin rauhallisesti, eikä ilta-aikaan keskustassa ole juurikaan ajoneuvoliikennettä.

Katso kuvat tästä.

Kadusta tehdyn ”festarialueen” esiintyjinä on nähty punk-yhtyeitä. Kadunvaltauksen tarkoituksena on korostaa sitä, että kaupunki on tarkoitettu sen asukkaille. Noin kolmetuntiseksi arvioidussa kadunvaltauksessa esiintyy viisi yhtyettä.