Twilight-kaunotar myönsi pettämisen – fani julkaisi hysteerisen videon

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Miljoonien naisten päiväunien kohteeksi Twilight-vampyyrielokuvien myötä noussut Robert Pattinson yllätti taannoin faninsa aloittamalla suhteen vastanäyttelijänsä Kristen Stewartin kanssa. Äskettäin pariskunnan suhteen uutisoitiin olevan kriisissä, sillä vampyyrikaunotar petti poikaystäväänsä.

Kuva: YouTube

Kyseinen tapahtuma järkytti luonnollisesti Twilight-faneja, joista suurin osa lienee valinnut jo puolensa. Eräällä verkkovideolla nähdään tulisen tunteikas reaktio pettämisuutiseen. Fanityttö avaa videon alkupuolella katsojalle tuntemuksiaan tapahtuneesta, ja alkaa minuuttien kuluessa lopulta kyynelehtiä solkenaan, koska tuntee niin syvää myötätuntoa petetyn Robert Pattinsonin puolesta.

– En voi uskoa, että Kristen teki sen. Ajattelin ensin, ettei tämä voi olla totta, mutta se olikin totta. Olen niin pahoillani Robin puolesta, en voi edes ajatella mitä he kaksi kokevat parhaillaan, nyyhkii fanityttö videolla.

Kuva: YouTube

Uusimmat