One Directionin seksuaalinen suuntautuminen puhuttaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimmaksi poikabändiksi nopeasti noussut irlantilais-englantilainen One Direction on kohdannut jonkin verran vastoinkäymisiä, kun esimerkiksi samanniminen jenkkiyhtye on haastanut hittiyhtyeen oikeuteen. Supersuositut teinitähdet ovat aiheuttaneet ympäri maailmaa todellista hysteriaa.

Teinityttöjen suosima yhtye joutui äskettäin homohuhujen kohteeksi, sillä bändin jäsenten Louis Tomlinsonin ja Harry Stylesin välille on viritelty mediassa poikaromanssia. Nyt komistusten tekosista on koottu hämmentävä kuvasarja, jossa nuoret urokset nähdään läheisissä tunnelmissa toistensa kanssa. Otoksissa kaksi yhtyeen sydäntensärkijää nähdään muun muassa melkein suutelemassa toisiaan. Katso kuvat täältä.

One Direction -yhtye perustettiin X Factor -ohjelmassa, jossa heitä neuvottiin perustamaan bändi. Loppu onkin historiaa, sillä Simon Cowell teki ohjelmassaan syntyneestä poikabändistä valtaisan menestyksen, joka on näkynyt listasijoitusten lisäksi myös keikkapaikoilla ympäri maailmaa. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköseksi. One Directionin esikoisalbumi Up All Night julkaistiin marraskuussa.