Anna Abreu ei muista kappaleensa sanoja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Turun DBTL festivaalien Upcider-lavalle nousi tänään iltapäivällä huippusuosittu poptähti Anna Abreu. Laulajan harmiksi paikalle oli ehtinyt saapua vain kourallinen ihmisiä, sillä monille tieto suosikkilaulajan keikasta tuli vasta perjantai-iltana.

Anna piristi yleisöä tiedustelemalla mitä kappaleita yleisö haluaisi kuulla. Yleisön joukossa ollut fanijoukko toivoi, että Anna olisi esittänyt Bad Girl-kappaleen. Laulaja kuitenkin totesi fanien yllätykseksi, ettei hän muista kappaleensa sanoja, eikä kosketinsoittajakaan ole ikinä biisiä soittanut.

Anna Abreu yritti kuitenkin laulattaa yleisöä parhaansa mukaan tutuilla hiteillään, mutta yleisö vastasi vaisusti laulajan pyyntöihin. Keikan loppua kohti meno parani huomattavasti, kun väkeä alkoi saapua esiintymistä seuraamaan.