Justin Bieber paljasti uuden tatuointinsa – tästäkö tulossa hittitatuointi?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on miljoonien tyttöjen ja naisten päiväunien kohde. Poppari saa jatkuvasti muun muuassa kosintapyyntöjä faneiltaan, vaikka hän on seurustellut jo pidemmän aikaa 20-vuotiaan Selena Gomezin kanssa.

Nyt 18-vuotias teinipoppari on lisännyt jälleen yhden tatuoinnin aiempien mustetöidensä joukkoon. Miljoonien teinityttöjen päiväuni on tatuoinut oikeaan käsivarteensa japanilaisen musiikkia tarkoittavan kanji-merkin. Los Angelesissa LAX-lentokentällä kuviin ikuistettu poppari ei kuitenkaan ole mitään aivan massiivista kuvaa käteensä ikuistanut, sillä pieni kanji-merkki ei kovin kaukaa katsottuna edes erotu Bieberin kädestä.

Menestyslaulaja tatuoi vasta äskettäin vasempaan käteensä Believe-tekstin samannimisen albuminsa mukaan. David Lettermanin keskusteluohjelmassa taannoin vieraillut Bieber kertoi ottaneensa tatuoinnin, koska hänen Believe-albuminsa julkaisupäivä oli hänelle ”tärkeä päivä”. Teinitähdellä on tähän mennessä kehoonsa taltioituna yhteensä kuusi tatuointia. Tuoreimpien mustetöiden lisäksi Bieberillä on useita uskonnollisia tatuointeja.

Justin Bieberin äskettäin julkaistulla Believe-nimeä kantavalla levyllä kuullaan muun muuassa Maria-kappale, jossa teinitähti sivaltaa erästä naispuolista faniaan. Mariah Yeater -niminen ihailija väitti taannoin, että teinitähti on hänen poikalapsensa isä. Biisin on kerrottu saaneen vaikutteita Michael Jacksonin Billie Jean -hittikappaleesta.

Uusimmat