Kaija Koo pelkäsi lapsena esiintymistä: ”Viittaaminen oli kauhistus”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suomen suosituimpiin naisartisteihin on lukeutunut jo usealla vuosikymmenellä Kaija Koo, joka on samalla onnistunut saamaan faneikseen useita sukupolvia. Tänäkin kesänä Kaija Koo kiertää kotimaan keikkalavoja aktiivisesti. Stara tapasi hänet backstagella Tampereella.

Haastattelussa suosikkiartisti paljasti, että hän ei ole aina ollut innokas esiintymään. Päinvastoin lapsena tuleva tähti suorastaan pelkäsi esiintymistä, ja se näkyi myös koulunkäynnissä.

– Se on sellainen jännä juttu, että mä oon ollut kauhean ujo tyttö. Mä en ollut ollenkaan se, joka halusi näytelmäkerhoon eikä mihinkään. Mä en esiintynyt ollenkaan. Musta oli kauhea ajatus, että joutuisin luokan eteen sanomaan jotain. Viittaaminen oli mulle ihan kauhistus. Mä en viitannut, vaikka mä tiesin, kun mä en halunnut olla esillä, Kaija Koo kertoi Staralle.

Esiintymiskammo väistyi kuitenkin lopulta kertaheitolla eräässä koulun tilaisuudessa.

– Se oli sit ihan ensimmäinen kerta, kun meillä oli sellainen laulutrio missä mä lauloin. Me laulettiin sellaisia hieman jazzahtavia biisejä. Ihan ensimmäinen kerta, kun me esiinnyttiin, niin se oli jännä juttu mitä silloin tapahtui. Yksi opettaja muisteli myöhemmin ja sanoi huomanneensa heti kun mä tulin lavalle, että ”Tuo on esiintyjä”. Se tapahtui siinä. Hän sanoi nähneensä sen heti. Ihme juttu. Mä en osaa selittää sitä.