Nainen menetti 20 vuotta muististaan – elää edelleen 1990-luvulla

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Muistinmenetys on aika ajoin elokuvien ja televisiosarjojen teemana, ja esimerkiksi vuonna 2000 menestyi aiheesta kertova Memento-jännityselokuva, jossa Guy Pearce näyttelee muistinsa menettänyttä miestä. Vastaavia tilanteita sattuu välillä myös oikeassa elämässä.

Eräs tällaisista tapauksista on brittiläinen Kat Delaney. Hänen viimeiset muistonsa ajoittuvat nimittäin 1990-luvulle. Nainen kaatui taannoin maahan ja löi päänsä, minkä ansiosta 20 vuotta katosi hänen muististaan. Delaney kuvittelee olevansa edelleen 30-vuotias ja on joka kerta hämmästynyt nähdessään peilistä 55-vuotiaan itsensä.

Hän elää edelleen aikaa, jolloin Margareth Thatcher oli Britannian pääministeri ja kännykät muistuttivat kokonsa puolesta halkoja. Ennen onnettomuutta Delaney työskenteli vanhustenkodin johtajana ja odotti ylennystä. Nyt teekupposen keittäminenkin on vaikeaa naiselle, jolla on ongelmia sekä lyhyt- että pitkäkestoisen muistinsa kanssa.

Delaneyn muistissa onkin huomattavia aukkoja, ja esimerkiksi Barack Obaman presidenttikausi, Yhdysvaltojen terroristi-iskut sekä prinsessa Dianan ja poptähti Michael Jacksonin kuolemat eivät kuulu naisen yleistietoon. Hänen miehensä Robertin piti lopettaa työnsä, jotta tämä kykenisi huolehtimaan avuttomaan tilaan joutuneesta siipastaan. Nainen ei muista edes 19-vuotiaan James-poikansa syntymää.

– En voi edes kuvailla tätä surua ja tuskaa, joka koen joka päivä, kun en muista lasteni kasvamista aikuiseksi. Olen opetellut kehittämään lapsiini uudet suhteet, jotka ovat enemmänkin ystävyyttä kuin vanhemmuutta, suree Kat Delaney Daily Mail -sivustolle.