Jenkkitähti näytti Blockfesteillä taivaan merkit: ”Uskomaton tunnelma!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella parhaillaan käynnissä olevan Blockfest-tapahtuman ensimmäinen festaripäivä sujui eilen perjantain vauhdikkaissa merkeissä. Päivän ja illan aikana tapahtuman eri areenoilla nähtiin Suomen mittapuussa poikkeuksellisen kova artistikattaus.

Kuva: Santeri Saarinen, Stara

Illan ehdoton kohokohta oli kuitenkin amerikkalaisräppäri Ice Cube, joka lukeutuu alan suurimpiin tähtiin kautta aikojen. N.W.A.-yhtyeessä aikoinaan mukana ollut supertähti herkisti myös esimerkiksi suomalaisräppäri Palefacen, joka halusi jenkkikollegan nimikirjoituksen vinyylilevynsä kanteen. Tunnelma olikin katossa jo ennen keikkaa, mutta erityisesti odotetun tähden noustua esiintymislavalle.

Kuva: Santeri Saarinen, Stara

Ice Cuben keikkasettiin sisältyi odotettua enemmän myös vanhempaa materiaalia, joka toimi yllättäen hyvin suhteellisen nuoreen suomalaisyleisöön. Festariväki olikin selvästi tehnyt kotiläksynsä ja tunsi supertähden vanhemmatkin hitit läpikotaisin. Tampereen upean keikan jälkeen Ice Cube jatkoi matkaansa festareille Sveitsiin.

Tänään lauantaina illan pääesiintyjänä nähdään amerikkalaisräppäri Talib Kweli.