Charlie Sheenille uskomaton palkka: 100 miljoonaa televisiosarjasta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miehen puolikkaat -hittisarjasta potkut saanut Charlie Sheen on tehnyt paluun uuden komediasarjansa myötä. Anger Management -televisiosarjan päätähdeksi kiinnitetty Sheen palasi ruutuun 28. kesäkuuta, kun hänen uuden sarjansa ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa.

Nyt tähtinäyttelijän uutisoidaan allekirjoittaneen huikean televisiodiilin, sillä hänet tullaan näkemään Anger Management -sarjassa vielä 90 jakson verran. Lähteen mukaan Charlie Sheen tulee kuittaamaan näyttelijätyöstään 100 miljoonan dollarin, eli 82 miljoonan euron, palkan. Ohjelmalla on noin 4,5 miljoonaa katsojaa jaksoa kohti, TMZ-sivusto uutisoi.

Miehen sopimuksen mukaan hän tulee tekemään täysillä töitä sarjan parissa kahden vuoden ajan. Ohjelman tuottajien väitetään asettaneen työaikataulun tiukaksi, jotta railakkaasta elämäntyylistään tunnetulla Sheenillä ei jää aikaa bilettämiseen.

Charlie Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.