Lady Gaga lopetti juopottelun: ”En ole enää masentunut”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Viime aikoina hän on valmistautunut uuden ARTPOP-levynsä julkaisuun ja siinä sivussa ehtinyt poseerata muun muuassa lehtikuvissa.

Nyt poptähden uutisoidaan lopettaneen alkoholin käytön, koska hän on löytänyt henkisen tasapainonsa. Lady Gaga joi aikoinaan rutkasti viinaksia masennuksen takia. Nykyään hän elää melko raitista elämää ja hän kiittää uudesta elämäntavastaan poikaystäväänsä Taylor Kinneytä.

– Gaga paljasti faneilleen, ettei hän juo alkoholia, koska hän ei ole enää masentunut. Hän juo vain joskus viinilasillisen, lähde kertoi Topix-sivuston mukaan.

Laulajatähden kerrotaan aloittaneen hiljattain kuntokuurin ja uuden dieetin. Lady Gaga yrittää nimittäin pudottaa painoaan viisi kiloa. Hän on muun muuassa antanut tarkat ohjeet työtiimilleen tiukasta ruokavaliostaan.

Twitter-palvelun kuningattareksi kymmenillä miljoonilla seuraajillaan valittu Lady Gaga nähtiin aiemmin tällä viikolla Suomen Hartwall-areenalla kiertueensa merkeissä. Laulajatähti osoitti olevansa yksi maailman kirkkaimmista artisteista upealla show’llaan. Lady Gaga rakastaa fanejaan, ja koskettavaa kommunikointia ihailijoiden kanssa nähtiinkin Suomen keikkojen aikana.

Uusimmat