BB-talossa juonitellaan – Katarina halutaan ulos

Big Brother · Elina Sipiläinen

Big Brother -talossa on tällä viikolla eletty kahdessa eri leirissä, kun viime sunnuntaina valehäädetyt Iida, Sarah ja Johanna ovat asustelleet muiden asukkaiden tietämättä BB-talon tehtäväalueella. Varsinaisessa BB-talossa on parhaillaan käynnissä viikkotehtävä, jossa osa asukkaista on pukeutunut norsuiksi.

BB-Leina ja BB-Jonna I ajautuivat illan aikana kunnolla juoruilemaan, kun naiset päivystivät kaksin naisten makuuhuoneessa. Kaksikko pohti tulevaa häätöäänestystä ja sitä, keitä he aikoivat häätöäänestyksessä äänestää. Molemmat haluaisivat antaa äänensä Katarinalle, mutta kaksikko pelkäsi hiljaisen suomenruotsalaisen olevan Big Brotherin lähettämä kätyri.

– Mut jos Katarina onkin kätyri, niin kannattaako siihen nyt tuhlata ääniä? BB-Leina pohti.

Kaksikko päätyi lopulta siihen, että he eivät äänestäkään Katarinaa, sillä naisen povataan saavan muutenkin paljon ääniä.

– Kyllä sen saa sit myöhemminkin pois. Se voi olla, että hyvin moni vetäsee sen. Kun kyllä ihmiset siitäkin huomaa, että se ei oikein kuulu tohon porukkaan, Jonna I yhtyi pohdintaan.

Spekulaatiot Katarinan aitoudesta ovat velloneet Big Brother -talossa villeinä jo pitkään. Jo viime sunnuntaina asukkaat arvelivat Katarinan olevan Millan tavoin näyttelijä, sillä Katarina ja Milla olivat ainoat, jotka saapuivat BB-taloon yksin.