Jättirinnoista tuli yllättävä ongelma Jessicalle: ”Aivan liian isot”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Laulaja ja realityohjelmien tähti Jessica Simpson allekirjoitti aiemmin tänä vuonna neljän miljoonan dollarin arvoisen mainossopimuksen Painonvartijat-yrityksen kanssa. Esikoisensa toukokuussa synnyttänyt nainen yrittää pudottaa painoaan 20 kiloa viidessä kuukaudessa.

Nyt 32-vuotias laulajatähti kertoi, ettei hänen laihdutusprosessinsa ole edennyt toivotulla tavalla. Jessica Simpsonin mukaan hän ei ole löytänyt tarpeeksi motivaatiota painonpudotukseen, koska hän haluaa nauttia äitiydestään. Realitykaunotar ei muun muuassa pysty hölkkäämään, koska hänen rintansa ovat niin massiiviset.

– Annoin itselleni luvan mässäillä raskauden aikana. Luulin, että kaikki raskauskiloni lähtevät synnytyksen jälkeen. Rintani ovat aivan liian isot, joten en pysty juoksemaan, Jessica Simpson kertoi USA Today -lehdelle.

Lisäksi tuore äiti kertoi, ettei hänen vartalonsa hoikennu hetkessä niin kuin supermallien. Hän haluaa muistuttaa muita äitejä kärsivällisyydestä, sillä raskauskilot eivät häviä hetkessä. Simpson haluaa edetä rauhassa ja laihtua terveellisellä tavalla itsensä rääkkäämisen sijaan.

Jessica Simpson on kihloissa amerikkalaista jalkapalloa ammatikseen pelanneen Eric Johnsonin kanssa. Heidän huhutaan avioituvan heti, kun realitykaunotar saa karistettua raskauskilonsa. Maxwell Drew -tyttövauvan äiti aikoo esitellä laihdutusprosessinsa tulosta Katie Couricin uudessa show’ssa 10. syyskuuta.