Kosmetiikkatuotteiden sisältö ällöttää: ”Lasten esinahkoja ja valaan oksennusta”

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Kosmetiikkatuotteissa käytetään erilaisia ainesosia, joista osa saattaa jäädä kuluttajille täydelliseksi arvoitukseksi. Nyt Oddee-sivusto on listannut ällöttävimmät ainesosat, joita voi löytää aivan tavallisista kosmetiikkatuotteista.

Parfyymien ainesosana käytetty ambra on vahamaista, keltaista ainetta, jota syntyy spermavalaan sisuksissa. ”Merten kullaksi” kutsuttua eritettä muodostuu, kun valaan elimistö yrittää suojella herkkiä sisuskaluja eläimen niellessä teräviä esineitä. Käytännössä ambra poistuu valaan elimistöstä ulosteena tai oksennuksena.

Harva tietää, että suurin osa huulipunista sisältää murskattuja kovakuoriaisia. Keski- ja Etelä-Amerikassa elää eräs kovakuoriaislaji, jonka naispuoliset jäsenet syövät punaisia kaktusmarjoja. Samalla niiden kuori värjäytyy punaiseksi. Kyseistä ainesosaa käytetään turvallisuutensa vuoksi huulipunien lisäksi jäätelön, karkin, jugurtin ja luomivärien värjäämiseen.

Tali on yleisin kosmetiikkatuotteissa käytetty ainesosa. Se on tehty kuolleista eläimistä, joita löytyy erilaisista paikoista, kuten teurastamosta, eläintarhoista ja yllättäen myös tien poskesta. Kalan suomuissa on oma kiiltonsa, minkä vuoksi niitä käytetään kynsilakassa, kylpytuotteissa ja ripsivärissä.

Härän siemennesteestä on tullut suosittu ainesosa hiustuotteissa. Spermaa sekoitetaan Katera-nimiseen kasviin. Kyseinen seos toimii erityisesti kuivien ja vahingoittuneiden hiusten hoitoon, ja siitä onkin tullut viime aikojen hittituote kampaamoissa.

Listan järkyttävin ainesosa lienee lasten esinahat, joista otettuja soluja käytetään nykyään ikääntymistä estävissä tuotteissa. Ne sisältävät yhdistelmän kollageenia ja antioksidantteja, ja vaikuttavat tutkijoiden mukaan positiivisesti ikääntymisprosessin jättämiin jälkiin. Koskeuttavien tuotteiden hittiaine on etanan lima, joka parantaa muun muassa ihon elastisuutta.