Amanda vakuutti syyttömyyttään, lukitsi itsensä vessaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Entinen lapsitähti Amanda Bynes on ollut viime päivinä otsikoissa liikennerikkomusten ja päihteiden käytön merkeissä. Näyttelijä voi joutua vuodeksi vankilaan, jos hänet todetaan syylliseksi kahteen liikennerikkomukseen. Myös Amandan agentti, tiedottaja ja asianajaja kyllästyivät tämän törttöilyyn ja erosivat neitosen palveluksesta.

Nyt Celebuzz-verkkosivu raportoi tähden vannoneen syyttömyyttään kahteen liikennerikkomussyytteeseen. Tiedon tapausta käsittelevälle Los Angelesin korkeimman oikeuden tuomarille toimitti Amandan lakimies, sillä tähti itse on viettänyt viime päivät New Yorkissa. Tuomari vaatii, että Amanda palaa Los Angelesiin 48 tunnin sisällä seuraavasta käsittelystä, joka on 19. lokakuuta.

Amanda Bynes ei ole onnistunut pitämään matalaa profiilia myöskään New Yorkissa. Tähti nähtiin keskiviikkoiltana paikallisessa kahvilassa, jonka vessaan hän lukittautui tuntemattomasta syystä puoleksi tunniksi. Pitkittynyt vessareissu kiinnitti kahvilan henkilökunnan ja asiakkaiden huomion, sillä tähti ei vastannut yrityksiin kommunikoida hänen kanssaan. Neidon terveydentilasta huolestuneet ihmiset olivat jo varmistamassa poliisilta lupaa oven murtamiselle, kun Amanda viimein poistui vessasta ja väitti olleensa vain meikkaamassa.

Amanda Bynes tunnetaan näyttelijänä, televisiojuontajana, laulajana ja muotisuunnittelijana. All That ja The Amanda Show -televisiosarjojen myötä läpimurtonsa aikanaan tehnyt kaunotar juonsi 1990-luvun puolivälistä vuosikymmenen vaihteeseen saakka lastenohjelmia Nickelodeon-kanavalla. Sittemmin hän siirtyi näyttelijäksi. Vuonna 2006 hänet nimettiin yhdeksi kuumimmista nuorista tähdistä ja seuraavana vuonna hän oli viidenneksi parhaiten palkattu alle 21-vuotias tähti.