Justin Bieberin raju elämänmuutos: ”Hän on idiootti”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kanadalainen teinisensaatio Justin Bieber starttasi viikonloppuna käyntiin Believe-maailmankiertueensa Yhdysvaltojen Arizonasta. Loppuunmyyty konsertti sai ikävän käänteen, kun Bieber oksensi kesken kappaleen esittämisen ja juoksi pois lavalta.

Sittemmin Justin Bieber kertoi oksentaneensa liiallisen maidon juonnin takia. Nyt 18-vuotiaan teinitähden ystävät ovat kertoneet, että popparin luonne on muuttunut radikaalisti hänen ruokavalionsa vaihtumisen vuoksi. Bieber kääntyi äskettäin vegaaniksi, mutta kasvispainotteinen ruokavalio ei ole teinitähdelle sopiva.

– Hänen käytöksensä muuttui radikaalisti. Justin oli vihainen ja snobi. Lopulta kaikki vaativat häntä lopettamaan kasvissyönnin ja syömään lihaa. Selenakin oli sitä mieltä, että Justinista tuli vegaanina idiootti, lähde kertoi STAR-lehdelle.

Poptähti Usherin kerrotaan käännyttäneen nuoren suojattinsa kasvissyöjäksi. Usherin mielestä kasvisruokavalio tekee Bieberistä energisemmän, mutta toisin kävi.

Stratfordissa varttunut Justin Bieber on parhaillaan toisella maailmankiertueellaan. Teinitähti esittää keikoilla Believe-albuminsa kappaleita sekä vanhempia hittejään. Bieber saapuu myös ensimmäistä kertaa Suomeen 26. huhtikuuta Helsingin Hartwall-areenalle. Keikan yli 300 euroa maksavat VIP-liput myytiin loppuun minuuteissa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.