Mikä Tamperetta vaivaa? Ensin vietiin bändikämpät ja sitten tämä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen kaupunki käyttää markkinoinnissaan edelleen voimakkaasti hyväkseen kaupungin merkittävää rock-imagoa, mutta Suomen rockpääkaupungin maine on parhaillaan kuitenkin nopeasti rapistumassa kaupungin kyseenalaisten toimien ansiosta.

Viime keväänä ympäri Suomea uutisoitiin Tampereen kaupungin päätöksestä ajaa aloittelevat yhtyeet pois harjoitustiloistaan. Tämän lisäksi Tampereen kaupunki oli jo vuosia aiemmin kieltänyt vapaan julistemainonnan kaupungin alueella, vaikka se on käytännössä ainoa tehokas markkinointikeino pienille kulttuuritapahtumille.

Julisteiden kiinnittäminen on ollut jo vuodesta 2009 saakka sallittu ainoastaan kaupungin osoittamilla ilmoitustauluilla, joita ei katukuvassa juuri näy. Tilanteen korjaamiseksi verkkoon perustettiin jo aiemmin nettiadressi Julisteet kuuluvat myös Tampereen kaupunkikuvaan!, jonka on tätä kirjoitettaessa allekirjoittanut 532 ihmistä. Nyt kunnallisvaalien alla asia on nostettu uudelleen esiin, kun kulttuuriväki ja tapahtumajärjestäjät haluavat saada muutokseen ongelmalliseen tilanteeseen.

Julistekielto koskee siis yhtyeiden ja keikkajärjestäjien lisäksi myös taiteilijoita ja muita kulttuurin tekijöitä, jotka ovat markkinoineet tapahtumiaan pääasiassa julisteilla. Kiellon astuessa voimaan vuonna 2009 Tampereen kaupungin edustaja kertoi Voima-lehdelle, että keskustaan tullaan pystyttämään luvallisia ilmoitustauluja.

– Kaupunki velvoitettiin lisäämään luvallisia ilmoitustauluja ja samalla päätettiin puuttua tiukemmin luvattomiin julisteisiin, rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski kertoi Voima-lehdelle.

Kylmäkoski kertoi tuolloin lisäksi, että luvallisten ilmoitustaulujen paikkojen valinta oli jo tehty ja että telineiden paikat oli valittu sellaisiksi, missä ne aiheuttaisivat ”vähiten visuaalista tuskaa” lähellä asuville ja ohikulkijoille. Luvallisia ilmoitustauluja kaupunkiin on lisätty vain muutamia kiellon voimaantulon jälkeen. Niistä yksikään ei sijaitse keskustan pääkadulla Hämeenkadulla.