Salma Hayek paljasti salaisuutensa: ”Kurvit pitävät nuorena”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Näyttelijätär Salma Hayek on ollut viime aikoina otsikoissa enemmän rintojensa kuin töidensä merkeissä. Jopa Hollywood-kaunotar Megan Fox on kertonut haastattelussa haluavansa samanlaiset rinnat kuin Hayekilla. Latinokaunotar nähdään lokakuussa Suomen valkokankailla Savages-elokuvassa.

Nyt 46-vuotias Salma Hayek on paljastanut nuorekkaan ulkonäkönsä salaisuuden. Neitokainen ei ole suostunut muiden tähtien suosimiin botox-hoitoihin. Niiden sijaan hän pysyttelee mielellään kurvikkaana, koska tietää kasvojensa näyttävän paremmalta, kun niissä on pyöreyttä.

– Olen lihavuuden rajamailla, koska rakastan ruokaa ja viiniä. En tarvitse botoxia, koska syön! Jos harrastan liikuntaa liian paljon ja en syö tarpeeksi, se näkyy lopulta ihossa. Kaikki alkaa ikääntymään, kertoo Salma Hayek Bazaar-lehdelle.

Hayek kritisoi nykyistä kauneusihannetta, jonka ansiosta naisten pitäisi taistella luontaisia muotojaan vastaan ja näyttää pojilta. Hän ei ymmärrä, minkä takia vain tietyn muotoiset ihmiset hyväksytään sosiaalisesti. Latinokaunotar kertoo itse odottaneensa nuorena sitä päivää, jolloin hänelle ilmestyi naisellisia muotoja.

Meksikolaissyntyinen Salma Hayek muistetaan rooleistaan elokuvissa kuten Desperado, Frida ja Oikeesti Aikuiset. Hayek paljasti taannoin olleensa Yhdysvaltoihin muuttaessaan laiton maahanmuuttaja. Ranskalaisen miljardööri Francois Henri Pinaultin kanssa naimisissa oleva Hayek synnytti parin yhteisen Valentina-tyttären vuonna 2007.

Uusimmat