60-vuotias Liam Neeson: ”Teen stuntteja kunnes polvet pettävät”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosikkinäyttelijä Liam Neeson vietti viime vuoden hiljaiseloa vaimonsa traagisen kuoleman johdosta. Irlantilainen tähti tunnetaan muun muuassa vuoden 2008 Taken-toimintaelokuvastaan, jonka jatko-osa pyörii parhaillaan Suomenkin valkokankailla.

Liam Neeson on viime vuosina nähty suuren luokan toimintaelokuvissa, kuten Batman Begins, Titaanien Taistelu, The Grey – Suden hetki ja A-Team. Nyt 60-vuotias tähti on kuitenkin paljastanut Star-lehdelle, että hän alkaa olla omasta mielestään liian vanha toimintaroolien tekemiseen. Stunttien tekeminen ei nimittäin luonnistu mieheltä enää samaan tapaan kuin ennen.

– Stunttien tekeminen on alkanut tehdä kipeää. Polveni narisevat entistä enemmän. Aion silti tehdä stuntteja, kunnes polveni pettävät. Toistaiseksi rakastan näiden elokuvien tekemistä, sillä ne vetoavat sisäiseen pikkupoikaani, Neeson tunnustaa.

Tähti kertoo pyrkivänsä pitämään itsensä hyvässä kunnossa jokapäiväisessä elämässä. Toimintaelokuvat vaativat kuitenkin paljon työtä, sillä taistelukoreografiat, harjoittelu ja kertaus vievät ovan aikansa.

Liam Neesonin vaimo Natasha Richardson menehtyi traagisesti vuonna 2009 lasketteluonnettomuuden takia. Näyttelijätär loukkasi päänsä, kun hän oli laskettelemassa Mont Tremblant Resortissa Kanadan Quebecissä. Heillä on kaksi poikaa, Michael ja Daniel.

Uusimmat