Verkkosivusto selvitti: Jalkapallopeli aiheuttaa eroja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koukuttavien videopelien kerrotaan toisinaan johtavan parisuhteiden kariutumiseen, kun suhteen toiselta osapuolelta ei enää liikene aikaa yhteisen ajan viettämiseen tietokoneruudun tai konsolin ääreltä.

Sosiaalisen elämän pahimmaksi pilaajaksi syytetään usein World Of Warcraftin kaltaisia verkkopelejä, mutta tuoreen kyselyn mukaan yksi tämän hetken pahimmista kodinrikkojista on tuore Fifa 13 -jalkapallopeli.

Brittiläisen Voucher Codes Pro -verkkosivuston kyselyyn osallistui 1.124 äskettäin sinkkuuntunutta ihmistä, jolta kysyttiin eron syytä. Jopa 12 prosenttia vastaajista kertoi syyksi syyskuun lopulla julkaistun Electronic Arts -yhtiön Fifa 13 -videopelin. Ehkä odotetusti suurimpana syypäänä eroon oli pettäminen, jota parisuhteen kariutumisesta syytti 36 prosenttia vastaajista.

Fifa 13 -peli on ollut viime viikkojen suosituin peli Iso-Britanniassa. Peliä myytiin saarivaltiossa yli miljoona kappaletta viikon sisällä julkaisusta. Kyseessä on neljäs tähän lukemaan päässyt peli Call Of Duty -sarjan tuoreimpien osien jälkeen.