Shokkiero: Jessica Simpsonin isä jätti vaimonsa MIEHEN takia?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Realitykaunotar ja laulajatähti Jessica Simpson on ollut viime aikoina otsikoissa hurjan painonpudotuksensa merkeissä. Nyt julkisuuden valokeilassa ovat tähden vanhemmat Joe ja Tina Simpson, joiden kerrotaan eronneen 35 yhteisen avioliittovuoden jälkeen.

Syykin on jo selvinnyt, sillä popparin isän Joe Simpsonin huhutaan tulleen kaapista ulos homoseksuaalina. Lähteiden mukaan mies deittaileekin tällä hetkellä 21-vuotiasta miesmallia, Bryce Chandler Hilliä, joka on jo kehuskellut romanssillaan 54-vuotiaaseen julkkismieheen.

Hill väittää parin olleen yhdessä jo vuoden ajan. Mallikomistus kertoi samalla käyttävänsä Simpsonia vain hyväksi edetäkseen urallaan. Joella taas kerrotaan olevan todellisia tunteita nuorta urosta kohtaan.

– Bryce haluaa epätoivoisesti tulla kuuluisaksi. Hän on tehnyt mallikeikkoja ja haluaa myös näyttelijäksi. Kun hän tapasi Joen, hän tiesi miehen tehneen hyvää työtä Jessican ja Ashleen urien suhteen, ja hän halusi palasen menestyksestä, kertoi lähde Stupid Celebrities -sivustolle.

Nuorukaisen tiedetään naureskelevan julkkisisälle hänen selkänsä takana. Bryce pääsi yhteyksiin Joen kanssa yhteisen ystävän kautta. Jessica Simpson kipuilee parhaillaan julkisen paljastuksen aiheuttaman häpeän kanssa. Hän kuvitteli aiemmin tunnistavansa homon mistä tahansa, ja on siksi järkyttynyt isänsä kertomasta totuudesta.

Jessica Simpson on kihloissa amerikkalaista jalkapalloa ammatikseen pelanneen Eric Johnsonin kanssa. Siveyden nimeen vannova neitokainen menetti neitsyytensä ensimmäiselle aviomiehelleen Nick Lacheylle, jonka hän tapasi 2000-luvun alussa. Pariskunnan realitysarjaa esitettiin MTV-kanavalla. He olivat naimisissa neljän vuoden ajan.