Parantumattomasti sairas tervehtyi – syömällä puun kaarnaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Lääkärit saattavat julistaa jotkut sairaudet täysin parantumattomiksi ja antaa sairastavalle kohtalokkaan tuomion. Jotkut neuvokkaat ovat kuitenkin käyttäneet omaa järkeään ja keksineet yllättäviä parannuskeinoja sairauksiinsa.

Nyt eräs Crohnin tautia sairastanut mummo on parantanut itsensä syömällä puita. 72-vuotias Marlene Barnes oli kärsinyt 48 vuotta kyseiseen sairauteen liittyvistä oireista, kunnes hän kuuli puun kaarnan tervehdyttävistä vaikutuksista. Mummo alkoi napostella pähkinäpuun kaarnaa olotilaansa parantaakseen.

Barnes kokeili erilaisten puiden kaarnoja ja onnistui omien sanojensa mukaisesti miltei myrkyttämään itsensä. Lopulta hän löysi kuitenkin oikean kaarnan, ja naisen olotila muuttui positiiviseen suuntaan välittömästi. Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, lääkärit eivät enää löydä naisesta jälkeäkään parantumattomasta sairaudesta. Hän suunnittelee myyvänsä salaisena pitämänsä kaarnareseptin lääkeyritykselle.

– Yritin kaikkea, mutta mikään ei auttaut. Sitten luin kaarnan terveydelle edullisista vaikutuksista ja ajattelin, että sitä kannattaisi edes yrittää, Marlene Barnes The Sun -lehdelle.