Ympäristöaktivisti asui 10 kuukautta puussa – uskomaton syy

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ympäristöaktivistien tiedetään aika ajoin tehneen metsien ja luonnon puolesta varsin radikaalejakin tekosia. Joskus he esimerkiksi kahlitsevat itsensä puihin estääkseen niiden kaatamisen.

Nyt eräs australialainen aktivisti Miranda Gibson asui kymmenen kuukauden ajan puussa, koska hän halusi protestoida Tasmanian metsien hakkuita vastaan. Nainen asusteli 60 metrin korkeudessa Tasmanian metsissä, ja aikoo pysyäkin siellä, kunnes metsien hakkuita vähennetään selvästi. Olot oksistossa ovat olleet hänen mukaansa vaihtelevat.

– Tämän 400-vuotiaan puun yläoksissa olen kohdannut tuulta, lunta ja äärimmäisiä olosuhteita. On ollut kova talvi, se on varma, kirjoitti Miranda Gibson The Observer -lehden blogissaan.

Gibson peseytyy puussa vain pienen ämpärin avulla. Hän ylitti heinäkuussa 209 puussa vietetyn päivän rajan, ja teki ennätyksen pisimpään puussa asuneena australialaisena henkilönä. Neito kertoo myös olevansa kiitollinen paikallisille ihmisille, jotka ovat lahjoittaneet hänelle ruokaa ja muita perustarvikkeita.