Big Brotherin sensuuri ihmetyttää – tätä ei TV:ssä nähty: ”Niskapotku v**tu ja se on henki pois”

Big Brother · Stara.fi

Parhaillaan käynnissä olevalla Big Brother -tuotantokaudella on kaksi asukasta poistettu talosta ennen aikojaan tuotannon päätöksellä. Molemmat tapaukset ja erityisesti niiden taustat ovat kiinnostaneet erityisen paljon ohjelman katsojia, joten televisioruutujen ääressä on seuraavana iltana poikkeuksellisen paljon silmäpareja.

Big Brotherin tuotanto on kuitenkin petttänyt molemmilla kerroilla katsojien odotukset, sillä sekä Irinan että Petterin poistamiseen johtuvat tapahtumat on lopulta jätetty esittämättä ohjelmassa – edes sensuroituna. Yleensä rajutkin välikohtaukset esitetään ohjelmassa kirosanat sensuroituna, mutta nyt kauden mielenkiintoisimmat käänteet on kuitenkin jätetty johdonmukaisesti esittämättä.

Tässä YouTubessa otteita Petterin sekoiluista.

Toissayönä Petteri poistettiin aggressiivisen käytöksen takia, mutta poistamisen perusteet eivät alkuunkaan selvinneet eilisen lähetyksen katsojille. Katsojat odottivat näkevänsä Petterin kohutun raivokohtauksen sekä miehen viimeisen vierailun päiväkirjahuoneessa. Lukuisat ohjelman fanit äimistelivät keskustelupalstoilla tuotannon sensuuria. Petterin poistamiseen johti raivoisa välikohtaus, jossa mies huusi asukkaille ja raivoaminen jatkui makuuhuoneessa. Koska kohtaus sensuroitiin ohjelmasta, on alla pari otetta siitä.

– V**tu että v**uttaa tuollaiset saatanan alkuasukkaat. Mä en arvosta teitä v**tu yhtään. Tappakaa ittenne v**un huoranpennut saatana. V**tu että mua v**uttaa tuollaiset huoranpennut. Te ette elä napapiiriä ylemmällä, että siellä ei ole mitään valmisruokaa. Niskapotku saatana koko porukalle saatana. Näkee, että setä on raiskannut persereikään. Niskapotku v**tu ja se on henki pois, Petteri raivosi makuuhuoneessa.

Pian puheista selvisi, että Petteri uhkasi vakavalla tavalla asukkaiden lisäksi myös tuotannon henkilökunnan henkeä ja terveyttä.

– Etteste tajua, että mä voin vetää niin v**unmoisen kylkipotkun, että PAM! Miltä se tuntuu, kun isä nussii persereikään? Älä ala mulle v**tu jumalauta. Älkää koko tuotannon porukka alkako mulle. V**tu mä suolaan teidät koko tuotannon porukan. V**tu kun se tilanne tulee, niin v**tu mä pystyn suolaamaan teidät kaikki, Petteri esitti poistamiseen johtaneen uhkauksensa.