Mitä BB-talossa oikein tapahtuu? TAAS yksi asukas lähti vapaaehtoisesti kotiin!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -ohjelman kuluneella tuotantokaudella on ollut historiallisen paljon ongelmia asukkaiden kanssa. Talosta on lähtenyt jo useita asukkaita kesken kaiken joko omasta halustaan tai tuotannon määräyksestä. Tänään joukko kasvoi jälleen.

Talon tuorein kotimatkalle lähtenyt asukas Jarno on poistunut tänään talosta omasta halustaan, eli luovuttanut vapaaehtoisesti. Hän poistui talosta päiväkirjahuoneen kautta iltapäivällä. Päätös tuli yllätyksenä, sillä vielä eilen illalla Jarno kertoi viihtyvänsä talossa hyvin ja sopeutuneensa hyvin vanhojen asukkaiden joukkoon.

Kuukauden ajan Big Brotherissa mukana ollut Jarno saapui taloon Petterin ja Jonin kanssa viikkokausia muiden jälkeen, ja nyt koko kolmikko on ulkona talosta. Heistä vain Joni on äänestetty ulos, sillä Petteri poistettiin talosta viikonloppuna aggressiivisen käytöksen ja vakavien uhkailujen takia. Aiemmin talosta poistui omasta halustaan Janina ja tuotannon päätöksellä Irina.