Jennifer Lopez valloitti suomalaiset – keikkaa ylistetään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ensimmäistä kertaa Suomessa eilen keskiviikkona esiintynyt Jennifer Lopez veti Helsingin Hartwall Areenan ääriään myöten täyteen. Supertähti aloitti puolitoistatuntisen settinsä vartin yli kahdeksan illalla.

Järjestäjät totesivat, että Lopezille on aina tärkeää saada aloitettua keikkansa hyvissä ajoin, joskus jopa ennakoitua aikaisemmin. Yleisö sai luonnollisesti nauttia latinokaunottaren tunnetuimmista hiteistä, sillä keikalla kuultiin esimerkiksi hitit Jenny from the Block, Let’s Get Loud, Papi, On the Floor ja näyttävästi keikan päättänyt Dance Again.

Latinotähti säteili muotisuunnittelija Zuhair Muradin seksiä tihkuvissa asuissa, joista tunnetuin on ihoamyötäilevä timanttikoristeltu catsuit. Lavalla Jennifer Lopezin kanssa esiintyi tanssijoiden mukana myös hänen tanssija-koreografimiehensä Casper Smart.

Aplodeista ei ollut tulla loppua keikan päätyttyä. Supertähti totesikin faneilleen, ettei ole millään keikalla itkenyt, ja pyysi ettei suomalaisyleisö itkettäisi häntä suurilla suosionosoituksillaan. I Love You -sanoihin päättynyt Dance Again -show tuskin jätti ketään kylmäksi. Keikkaa onkin kiitelty vuolaasti erityisesti sosiaalisessa mediassa. Tiettävästi JLo viettää Suomessa vielä torstaiaamun, jonka jälkeen noin sadan hengen seurue siirtyy Pietariin, jossa JLo esiintyy St. Petersburg Ice Palacessa.

Kim Rusi