Lady Gaga yllätettiin parvekkeelta yläosattomissa – paparazzi iski heti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga oli taannoin otsikoissa, kun hänet kuvattiin esiintymislavalla selvästi aikaisempaa pyöreämpänä. Skeptisimmät väittivät kuvia ensin käsitellyiksi, mutta pian Lady Gaga itsekin myönsi lihoneensa huomattavasti.

Nyt poppari on yllätetty Rio de Janeirossa sijaitsevan hotellin parvekkeelta, jossa hän nautiskeli alushoususillaan ja rinnat paljaana. Paparazzien saapuessa paikalle laulajatähti ehti suojata intiimit paikkansa pyyhkeellä ja kookospähkinällä.

Äskettäin Lady Gaga myy kumisia rannekkeita sillä verukkeella, että niiden tuotto menisi kokonaisuudessaan Japanin maanjäristyksen uhreille. Sittemmin kuitenkin selvisi, että Lady Gaga ja levy-yhtiö Universal Music veivät osan tuotoista ”muihin kuluihin”. Michiganilainen tuomioistuin määräsi Lady Gagan ja seitsemän muuta vastaajaa maksamaan jättisummia hyväntekeväisyyteen. Lady Gagan osuus korvaussummasta on 107.500 dollaria, jonka hän joutuu maksamaan tsunamin uhreja auttavalle järjestölle.