BB-asukkaat vaihtaisivat bileet yllättävään toiveeseen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa asukkaat odottavat parhaillaan kuumeisesti perjantai-illan bileiden alkamista, sillä he suorittivat viikkotehtävän kunnialla ja saivat siitä kultaa. Iltapäivällä asukkaat kuitenkin pohtivat mihin voisivat vaihtaa bileet. Tommin vastaus oli yllättävä.

– Vaihtaisin bileet kyllä uusiin asukkaisiin, Tommi kertoi.

Jouko oli samoilla linjoilla.

– Mäkin vaihtaisin bileet uusiin asukkaisiin, mutta pyytäisin heti bileet uusille asukkaille, Jouko laskelmoi.

Kaikki tämän hetken asukkaat ovat olleet mukana koko kauden ajan, sillä myöhemmin tulleet kolme miestä ovat jo poistuneet erinäisistä syistä. Uusien asukkaiden toivotaan tuovan hieman eloa nykyisin varsin tylsäksi käyneeseen oleskeluun. Pohdiskelun keskeytti Teija, joka paljasti nähneensä erikoisen unen.

– Tämä oli parempi kuin seksiuni, jonka mä näin Markuksesta. Näin unen, jossa Markus oli seksiluennoitsijana. Sit se näytti ihan konkreeettisesti miten se onnistuu. Se oli joku luentosali ja siellä oli ihmisiä ja kaikki oli naisia. Se johtuu varmaan tosta jööteripuheeesta. Ehkä se johtui siitä, että kun sä olit koira, niin mä jouduin pesemään sun alapään, Teija totesi Markukselle.