Jessica Simpsonin isä vastaa homokohuun: ”Naurettavaa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Realitykaunotar ja laulajatähti Jessica Simpson on ollut viime aikoina otsikoissa hurjan painonpudotuksensa merkeissä. Äskettäin julkisuuden valokeilaan pääsivät tähden vanhemmat Joe ja Tina Simpson, jotka eroavat 35 yhteisen avioliittovuoden jälkeen.

Eron syy yllätti monet, sillä popparin isän Joe Simpsonin kerrottiin tulleen kaapista ulos homoseksuaalina. Nyt mies on vastannut ensi kertaa huhuihin, jonka mukaan 54-vuotiaalla miehellä olisi suhde 21-vuotiaaseen miesmalli Bryce Chandler Hilliin. Lähteen mukaan Simpson pitää väitteitä ”naurettavana”.

TMZ-sivuston saamien tietojen mukaan mies on erittäin turhautunut avioeroaan seuranneeseen julkisuuspyöritykseen. Lähteen mukaan Joen seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä parin eron kanssa. Monet sisäpiiriläiset epäilevät tällä hetkellä, ettei mies ole vielä täysin valmis tulemaan ulos kaapista.

Jessica Simpson on kihloissa amerikkalaista jalkapalloa ammatikseen pelanneen Eric Johnsonin kanssa. Siveyden nimeen vannova neitokainen menetti neitsyytensä ensimmäiselle aviomiehelleen Nick Lacheylle, jonka hän tapasi 2000-luvun alussa. Pariskunnan realitysarjaa esitettiin MTV-kanavalla. He olivat naimisissa neljän vuoden ajan.