Suomalaiset voisivat ottaa mallia: Nainen äänesti kesken synnytyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa tiistaina käydyt presidentinvaalit ovat nousseet otsikoihin monessa eri yhteydessä ympäri maailmaa. Kamppailu kansalaisten äänistä oli tiukkaa, sillä Barack Obama voitti vaalit niukalla enemmistöllä.

Suomessa äänestysaktiivisuus jäi äskettäin vaaleissa harmittavan pieneksi, mutta Yhdysvalloissa innokkaimmat äänestäjät eivät antaneet ”pienten” esteiden haitata ehdokkaansa kannattamista. CBC Chicago -uutissivusto kertoo Galicia Malone -nimisen Illinoisin osavaltiossa asuvan naisen äänestäneen, vaikka hänen synnytyksensä oli jo alkanut.

21-vuotias nainen ei antanut viiden minuutin välein tulleiden supistusten toimia esteenä äänestyspaikalle saapumiselle. Malonen synnytys alkoi kolmelta aamuyöstä, mutta hän odotti viisi tuntia äänestyksen alkamista.

– En ole aikaisemmin äänestänyt, joten tämä oli jotain uutta elämässäni. Halusin toimia esikuvana tyttärelleni, Galicia Malone kertoi.