Nokialta jymy-yllätys: Uusi karttapalvelu myös iPhonelle

Digi · Stara.fi

Matkapuhelinten puhumiseen liittymättömät toiminnallisuudet ovat viime vuosina nousseet merkittävään asemaan. Apple joutui taannoin huonoon valoon, kun sen iOS6-laitteiden uusi karttapalvelu floppasi rajusti, eikä karttojen virheitä ole vieläkään saatu korjattua.

Applen johto joutuikin lopulta nöyrtymään ja suosittelemaan iPhone-käyttäjille Nokian ja Googlen karttojen käyttämistä. Tällä hetkellä historiansa pahimmassa kurimuksessa oleva Nokia osti vuonna 2007 Naviteq-karttayhtiön peräti 5,7 miljardilla, eli suuremmalla summalla kuin mitä koko Nokian nykyarvo on.

Nyt Nokian karttapalvelut ovat kuitenkin ottamassa uutta askelta. Nokia esitteli nimittäin tänään uuden Here-karttapalvelunsa, jonka yhtiö uskoo muodostuvan hitiksi. Nokia aikoo tehdä palvelusta alustariippumattoman, eli julkaista palvelun lähiviikkoina sovelluksena myös Applen iPhone-laitteille. Talouselämä-lehti raportoi, että luvassa on offline-toimintoja, ääniohjattu kävelynavigaatio ja julkisen liikenteen karttapalvelu.

Uuden iOS6-käyttöjärjestelmän myötä Apple hankkiutui eroon Googlen suositusta karttasovelluksesta, ja Google on parhaillaan työstämässä palvelusta omaa sovellustaan. Googlen karttasovellus on määrä julkaista vielä tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä kuitenkin uskotaan, että Apple ei suostu ottamaan Googlen karttoja sovelluskauppaansa ja sitä kautta laitteisiinsa.