Kännykät raivostuttavat leffassa – tässäkö ratkaisu?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvateattereissa puhelimiaan käyttävät asiakkaat aiheuttavat harmaita hiuksia muille katsojille, ja elokuvien levittäjät ovat nykyään lisänneet esimerkiksi joidenkin elokuvien alkuun muistutuksia siitä, että puhelimen sulkeminen elokuvan ajaksi on hyvien tapojen mukaista.

Amerikkalaiset leffateatteriketjut ovat joutuneet turvautumaan jo hieman erikoisempiin tapoihin elokuvateatterihäiriköiden varalle. Cinemark-teatteriketju on nyt ilmoittanut ottavansa käyttöön CineMode-ohjelman.

Älypuhelimeen asennettava sovellus pimentää laitteen näytön ja pyytää käyttäjää asettamaan laitteen värinähälytystilaan. NBC News -uutissivuston mukaan elokuvan päätyttyä sovellukseen lähetetään digitaalinen kuponki, jolla käyttäjä saa seuraavasta elokuvateatterikäynnistään alennusta.

– Asiakkaamme ovat jo jonkin aikaa pyytäneet meitä keksimään uusia tapoja ehkäistä elokuvien aikana tapahtuvaa tekstiviestien lähettelemistä ja muuta puhelimen käyttöä. Älypuhelinsovelluksemme avulla puutumme ongelmaan niiden samojen laitteiden avulla, jotka ovat ennen aiheuttaneen sen, Cinemark-teatteriketjun varapuheejnjohtaja James Meredith paljasti lehdistötiedotteessa.

Elokuvateatterissa tekstaaminen on noussut puheenaiheeksi yhdysvaltalaisten elokuvan ystävien keskuudessa. Deadline.com -verkkosivuston mukaan Regan Entertainment -elokuvateatteriketjun johtoporras harkitsee jopa puhelimen käytön sallimista teattereissaan. Toiset tahot ovat kuitenkin ajatuksesta kauhuissaan.

– Sallin teatterissa tekstaamisen vasta kuolleen ruumiini yli, Alamo Drafthouse -elokuvateatterin toimitusjohtaja Tim League kommentoi.

Uusimmat