Harry Potter olisi voinut näyttää tältä – koomikko paljasti koe-esiintymisen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

J.K. Rowlingin suosittuihin kirjoihin perustuvat Harry Potter -elokuvat ovat tuottaneet lähes kahdeksan miljardia dollaria. Kahdeksan fantasiaelokuvan päänäyttelijä on brittiläinen Daniel Radcliffe, joka valittiin velhopojan rooliin 11-vuotiaana.

Nyt suosikkikoomikko Jack Whitehall paljasti olleensa aikoinaan koe-esiintymässä Harry Potter -velhopojan rooliin ensimmäisen elokuvan hakutilaisuudessa. Lapsinäyttelijänä uransa aloittaneen Whitehallin mukaan hän havitteli huippuroolia, mutta menetti sen Daniel Radcliffelle. Koomikko paljasti olevansa suuri Harry Potter -fani.

– Yritin saada Harry Potterin roolin, mutta en päässyt koe-esiintymisistä jatkoon. Olen lukenut kaikki kirjat ja olen suuri fani, Jack Whitehall kertoi Shortlist-sivustolle.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Englantilainen koomikko ja televisiotähti Jack Whitehall tunnetaan muun muassa Big Brother’s Big Mouth -ohjelman juontajana. Lisäksi hänet on nähty Fresh Meat -televisiosarjassa. Koomikko on urheilufani, ja hän kannattaakin Arsenal-jalkapallojoukkuetta. Whitehall joutui vuonna 2009 matkimiskohun keskiöön, kun hänen väitettiin varastaneen Stewart Leen keksimät vuorosanat stand up -komediaesitykseensä.

Uusimmat