Paris Hilton suututti muslimit – avaa liikkeen Mekkaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seurapiirikaunotar Paris Hilton vietti taannoin pitkään hiljaiseloa julkisuudesta, mutta hiljattain hän palasi rytinällä. Taksikuski julkaisi nimittäin salaa äänittämänsä tallenteen, jolla Paris haukkuu homoseksuaaleja muun muassa kiimaisiksi ja ällöttäviksi sekä HIV-kantajiksi.

Nyt Paris on onnistunut herättämään jälleen kohua, tällä kertaa erityisesti islaminuskoisten keskuudessa. Radar Onlinen mukaan syynä on se, että seurapiirikaunotar ilmoitti hiljattain avaavansa laukkuja ja koruja myyvän liikkeen Saudi-Arabiassa sijaitsevaan Mekkaan.

Mekka on on profeetta Muhammadin synnyinkaupunki ja näin ollen islamin uskon pyhin paikka, jonne ainoastaan kyseisen uskonnon harjoittajat voivat päästä. Paris Hiltonin ilmoitus liikkeen avaamisesta herätti ärtymystä Twitter-palvelussa, ja tempausta pidettiin mauttomana.

Seurapiirikaunottaren edellinen yritys palata realitysarjojen rahakkaille laitumille epäonnistui pahasti The World According To Paris -sarjalla. Heikkojen katsojalukujen vuoksi sarjaa ei uusittu toiselle tuotantokaudelle. Niinpä Paris yrittääkin tehdä paluuta musiikin pariin. Tällä hetkellä neitokaisen suurin tulonlähde on kuitenkin hänen hajuvesibisneksensä, joka on arvioitu peräti 1,5 miljardin dollarin, eli 1,3 miljardin euron arvoiseksi liiketoiminnaksi.

Uusimmat