Nyt se tapahtui! Myrkylle immuunit rotat valloittavat turistikohdetta

Matkailu · Tim Isokivi

Eläinlajeilla on kyky sopeutua ympäristöönsä hyvin. Tämä koskee myös useita tuhoeläimiä, sillä ne saattavat tulla immuuniksi myrkyille. Tämän ovat saaneet nyt huomata Henley-on-Thamesin kaupungin asukkaat Iso-Britanniassa.

Daily Mail -lehden mukaan suosittuna turistikohteena tunnettu kaupunki on nyt saanut riesakseen ”mutanttirotat”, jotka ovat immuuneita suurelle osalle tuhoeläinten torjuntaan käytetyistä myrkyistä. Rotat saattavat myös kantaa ihmiselle haitallisia tauteja. Mutanttiyksilöiden osuuden alueen rotista uskotaan olevan noin 70 prosenttia.

– Rotat kantavat erilaisia tauteja, kuten leptospiroosia. Nämä taudit ovat haitallisia ja jopa hengenvaarallisia ihmisille ja eläimille, Readingin yliopiston tutkija Alan Buckle kertoo.

Alan Buckle on tutkinut Henleyn alueelta löydettyjä rottia, ja niille tehdyt DNA-testit ovat osoittaneet rotilta löytyvän myrkylle immuuniksi tekevän geenipoikkeaman. Samoja rottia on löydetty myös muualta maasta. Iso-Britannian tuholaistorjujat ovatkin nyt hankalan ongelman edessä, sillä uusien myrkkyjen kehittäminen saattaisi vaikuttaa haitallisesti myös muihin eläimiin, kuten rottia syöviin pöllöihin.