Miley Cyrusin avioehto vuoti julkisuuteen – näitä ei menetä avioerossa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hannah Montana -televisiosarjasta supertähdeksi aikoinaan noussut Miley Cyrus on karistanut jo vuosia sitten kiltin tytön maineensa. Miehen puolikkaat -televisiosarjassa äskettäin esiintynyt Cyrus suunnittelee parhaillaan perheen perustamista avopuolisonsa kanssa.

Nyt 20-vuotiaan poppari-näyttelijän uutisoidaan työstävän avioehtoaan, sillä hän haluaa suojella massiivista omaisuuttaan. Miley Cyrus tekee kihlattunsa Liam Hemsworthin kanssa sopimuksen heidän koiriensa huoltajuudesta. Kaunottarella on kuusi koiraa, joiden huoltajuus pysyy hänelle avioeron sattuessa.

– Miley on yli 130 miljoonan dollarin arvoinen, joten hän haluaa suojella omaisuuttaan avioeron varalta. Miley ei halua menettää koiriaan, lähde kertoi Life&Style-lehdelle.

Pariskunta ei ole vielä sopinut hääpäiväänsä, mutta Mileyn tiedetään jo etsineen itselleen täydellistä häämekkoa. Disney-kaunottaren mukaan hän tuntee jo olevansa naimisissa rakkaansa kanssa. He asuvat Los Angelesissa arvostetussa naapurustossa.

Miley Cyrus julkaisee pian uutta musiikkia. Hänen viimeisin Can’t Be Tamed -albumi julkaistiin vuonna 2010. Viime vuonna neitokainen kiersi maailmaa The Gypsy Heart -maailmankiertueellaan, joka tuotti yli 25 miljoonaa dollaria, eli noin 20 miljoonaa euroa. Miley Cyrus joutui aiemmin tänä vuonna ystävänsä Justin Bieberin suunnitteleman pilan kohteeksi Punk’d-ohjelmassa.